Kokeen jälkeen oli taas hyvä pysähtyä miettimään, jotta mitäs sitten. Olen tällä hetkellä hiukan puhki, eikä aivan uusien haasteiden kohtaaminen oikein vielä innosta. Myös koira väsyi kokeesta ja sen mielentila ja itsevarmuus täytyy nyt palauttaa hyviksi ennen kuin lähdemme uusien vaativien tehtävien kimppuun.

Listasin asioita, joita täytyy parantaa ja niitä löytyi tosi paljon! Kivaa, sillä pikkuasioiden työstämisessä palkkaustiheys on suuri ja silloin koiran motivaatio saadaan nostettua ihan kuin vahingossa.

Nyt työstän alla on opettaa Ihku tulemaan edestä sivulle takaa kiertäen ja lisäksi paikkamakuu niin, että koira ei liiku eikä haistele. Kun nämä etenevät, otan mukaan seuraamisen askelineen ja paikkaistumisen. Siinä onkin mukavasti puuhaa seuraavan parin viikon ajaksi ainakin.

On opettavaista muokata peruskäytöksiä paremmaksi. Silloin muistaa taas, että asiat on oikeasti pilkottava tosi pieniin osiin, jotta koira pääsääntöisesti onnistuisi ja koulutus etenisi. Liian isojen asioiden hinkutus ei paranna mitään vaan vahvistaa vain vanhaa käytöstä!