Treenit jakaantuvat perustreeniin, osatreeniin, kokonaisuustreeniin ja kilpailutreeniin. Kaikkia näitä pitäisi tehdä jo aivan alusta lähtien. Pienellä pennulla kilpailutreeniksi käy esim. leikki vieraassa paikassa. Ketjuta alusta asti 2-3 pennun osaamaa asiaa ennen palkkausta.

Työstä rinnakkain sekä yksityiskohtia että kokonaisuuksia. Kokonaisuustreeneissä kriteeri on hieman alhaisempi kuin detaljitreenissä. Jotta voisit joustaa kriteerissä, ylitreenaa detaljit! Muista ettet pilaa kokonaisuutta pienen yksityiskohdan vuoksi.
I PERUSTREENI
Palkkaamisen opettelu ja sopivien palkkojen etsiminen.
Koiralle pitäisi tulla mieleen tehtävä, kun sille näytetään palkkiota. Koiran täytyy haluta tehdä oikein!
Passiivinen palkkaus = koira on paikallaan
Aktiivinen palkkaus = koira liikkuu
Taisteluleikki voi sisältää sekä aktiivisen että passiivisen osuuden. Myös nameja voi käyttää molemmilla tavoilla. Tarvitset molempia palkkaustapoja useisiin eri liikkeisiin, näiden suhde vaihtelee koko ajan. Palkkaa niin, että liikkeisiin yhdistyy sopiva mielentila. Palkkauskaan ei saa mennä jankutukseksi, vaan sekin pitäisi suunnitella.
1) Mukana oleminen
2) Vakaus (=stadga). Tätä voidaan opetella luopumisen avulla. Se on myös toinen puoli Ta i –leikkiä.
3) Ta i eli tempo
4) Erkaannuttavat harjoitukset
5) Nouto
Passiivisuus-aktiivisuus-vaihto ja päinvastoin
Muista vahvistaa koiran heikkouksia!
 
II OSATREENI
 
III KOKONAISUUS JA KETJUTTAMINEN
Muodostuu sitä tärkeämmäksi, mitä pienempiin osiin tehtävät paloitellaan.
Osa koirista selviää ilman tätä, mutta suurin osa tarvitsee sitä.
Opetellaan tekemään yhä kauemmin ennen palkkaamista.
 
IV KILPAILUHARJOITTELU
Uudet ympäristöt
Kisamaiset alut
Muista myös alkulämmittely varsinaisen kentän sivussa
Lottotreenit eli liikkuri päättää mitä tehdään ja missä järjestyksessä
 
Koiran ja ohjaajan suhde, treeni-, koe- ja arkihistoria vaikuttavat kaikki koiraan. Ohjaajan rooli on tärkeä; ohjaajan tehtävänä on huolehtia, että koiralla on hyvä olo kaiken aikaa!
OHJAAJAN ROOLI
Ohjaaja määrittelee tavoitteet ja tekee suunnitelman. Välitavoitteetkin on hyvä aikatauluttaa.
Mieti mitä ja kuinka paljon tavoitteiden saavuttaminen vaatii ohjaajalta ja koiralta.
Mikä on tärkeää juuri nyt kehittymisen kannalta?
Mikä on tärkeää juuri nyt koesuorituksen kannalta?
Priorisoi listaamasi asiat ja toteuta niistä kolme tärkeintä!
Älä hinkuta! Älä jämähdä kaavoihin! Älä palkkaa samasta kohden! Etene! Muuta treeniä, kun sitä tarvitaan! Tiedä, mitä treenaat! Opeta kriteeri ja pidä siitä kiinni!!!
Koiran pitäisi ymmärtää, mistä se saa palkan ja/tai mikä johtaa tekemisen jatkumiseen.
Koe- ja ylläpitovaiheen treenien painotus vaihtelee. Ennen isoja kisoja tehdään paljon kokonaisuustreeniä, liikkeiden osa-alueiden korjaukset tehdään koekauden ulkopuolella. Pienemmillä kokeilla voidaan harjoitella, kuinka koira saadaan juuri optimaalisimpaan tilaan arvokisoja silmälläpitäen. Jokaisen koiran kanssa pitää opetella oma toimintamalli.
Pidä kiinni omasta linjastasi, mutta ole valmis kuuntelemaan muita oppiaksesi lisää! Uskalla testata, mutta lopeta ajoissa, jos tulosta ei synny. Muuta strategiaasi. Vahvista niitä asioita, jotka toimivat huonoiten.
Arvioi treenit aina! Mene eteenpäin! Älä jää jauhamaan hyviäkään asioita! Jos homma ei etene, mieti miksi ei etene ja tee uusi suunnitelma! Mieti myös kuinka sinä itse voisit olla parempi ja kehitä sitä.
Sekä koiran että ihmisen rutinoituminen estää etenemisen ja kehittymisen!
Uudelleenkoulutus on aina hankalampaa kuin uuden asian koulutus! Muista pitää uudesta kriteeristä kiinni, vanha toiminta ei saa tulla läpi! Ole johdonmukainen ja sitkeä.
 
 
KÄYTÄNNÖN HARJOITTEITA:
Ohjaajan toiminnan täytyy olla mahdollisimman samanlaista sekä kokeissa että treeneissä! Älä vilkuile koiraa esim. seuraamisessa!
Valmistele koira treenisuoritukseen vastaavasti kuin valmistelisit koiran koesuoritukseen. Herättely kentän laidalla. Lämmittelyjä voi tehdä myös eri puolilla kenttää ja treenaus vastaavasti eri kohdissa kenttää. Vain testaamalla löydät oikean viretilan ja moodin! Opeta passiivisuus-aktiivisuus-leikki, jotta kehään menon ajoitus ei olisi ongelma. Koira odottaa silloin kontaktissa aktiivisena.
Ta i –leikki. Lelu on paikallaan, lupa käydä leluun on rauhallinen. Varo, ettet liiku itse yhtään. Jos koira ei ole riittävän nopea, vedä lelu pakoon "Auts!". Samaa voi tehdä namilla ja esim. käsitargetilla. Tavoitteena olisi, että koira voi maata, istua tai seistä rauhallisena paikallaan ad 10 min ja sitten luvalla syöksyä leluun! Koiran toimintaa voidaan nopeuttaa, vetämällä 20%:ssa hitaimmista lelu sivuun ja pois koiran ulottuvilta. Ensin opetetaan räjähtävä lähtö, sitten vakaus (stadga) & räjähtävä lähtö, vasta lopuksi stimuluskontrolli mukaan. Ta i –leikki on erityisen tärkeää passiivisilla koirilla, mutta myös kuumilla koirilla stadgan opettaminen on paikallaan.
Riko koiran odotusarvoja! Koiralla ei pidä olla itseisarvona saada jotain. Jos koira haluaa leikkiä vain tietyllä pallolla eikä sinun tarjoamallasi, älä suostu tähän. Ole sitkeä! Sama asia namien & lelun suhteen.
Jos koira keulii tai passivoituu, muuta sen odotusarvoa palkkion suhteen! Riko kaavat ja sekoita liikkeiden osat. Muokkaa valmistelevaa vaihetta sellaiseksi, että koira on oikeassa mielentilassa, kun liike alkaa. Valmisteleva vaihe alkaa välittömästi edellisen liikkeen kiitos-sanasta. Vahvista aloituksia ja niissä odotusta, niin että niistä tulee yhtä palkitsevia kuin itse liike.
Liikkeiden väleissä laita koira töihin, tee itse vähemmän! Vahvista seuraamisen tarjoamista – opeta koira kerjäämään huomiota seuraamalla. Kontakti on pieni detalji, jota voidaan vahvistaa. Yleisön taputusten aiheuttamaa häiriötä voi treenata vahvistamalla kontaktia kanssakilpailijoiden suoritusten aikana. Häiriöisessä ympäristössä vahvista koiran pienintäkin kuuntelemista! Paljon palkkaa, jotta koiran itsetunto kasvaisi.
Huolehdi, ettei koesuorituksessa ole ns. kuolleita hetkiä, vaan anna koiralle tehtävä kaikkiin tilanteisiin. Muista myös vahvistaa näitä! Koira voi eri liikkeissä katsoa joko ohjaajaa tai liikkuria. Opeta mitä koira tekee missäkin tilanteessa.
Jos koira painaa seuraamisessa, ääntelee, ei pidä kontaktia, mieti missä järjestyksessä korjaat asioita? Voit korjata vain yhden asian kerrallaan. Priorisoi! Ensin ääni pois, sitten paikka oikeaksi, viimeisenä kontakti! Kontakti kannattaa opettaa myös kulmiin, jottei tuomari arvostele pään liikuttamista seilaamisena. Älä aloita seuraamisella, jos koira on liian kuuma. Tarvittaessa laske koiraa ennen kehäänmenoa, jos koe alkaa seuraamisella. Rauhoittavat palkkiot, leluista ja nameista luopuminen. Palkan suunta ulkoa juuri kun koira on oikeassa paikassa. Palkkaa vain hyvät, huonoista ”Auts!”, keskeytys ja näytä, mitä koira juuri menetti. Pidä huoli, ettei koira masennu, vaikka se tekeekin virheen ja menettää palkkion sillä kertaa. Muista nostattaa koiraa palkkaustilanteessa, niin että koira tarjoaa tekemistä, vaikkei tiedä, että palkka on sinulla. Jos tulee virhe ja jätät palkkaamatta, näytä koiralle mitä se menetti. Koiran ei siis tarvitse tietää palkkiosta treenin alkaessa!!! Pidä kriteeristä kiinni! Vaikka koiran huono tekeminen johtuisi esim. kuumasta ilmasta, keskeytä, jos se ei tee oikein! Kontaktiharjoituksia voi tehdä edestä. Älä ikinä palkkaa vanhasta väärästä käytöksestä, jos haluat muuttaa vanhan käytöksen uudeksi. Etene heti, kun 80 % onnistuu. Muista vakaus ennen kuumaa liikettä! Videoi seuraamistasi, jotta tiedät mitä korjata!
Koiran liiallista nousemista voidaan estää namista luopumisharjoituksilla esim. perusasennossa. Lopulta koira ei ota namia, vaan se viedään koiran suuhun. Nämä ovat erittäin toimivia esim. seuraamisen askelten treenauksessa.
Älä mene mukaan koiran tunnetilaan vaan keskeytä, jos tunnetila lähtee väärään suuntaan. Yritä lopettaa ketju aina oikeaan tunnetilaan, jotta pääset vahvistamaan tätä. Muista palkan laatu tunnetilojen muokkauksessa!
Luoksetulon loppuvauhdin vahvistus pitkien matkojen avulla. Jos koira etenee hitaasti lyhyellä matkalla keskeytä ja näytä mitä koira juuri menetti. Älä kuitenkaan ikinä astu koiraa kohden keskeyttäessäsi sen tulemisen vaan käänny siitä poispäin. Sitten vahvista vauhtia pitkän matkan luoksetuloilla ja testaa taas lyhyellä matkalla, kunnes koira tajuaa, että palkka tulee vauhdista. Perusasentoon tulossa huolehdi, että koira kiertää tarpeeksi takaa päästäkseen oikeaan kohtaan. Vauhdissa palkka vasemmalta sivulta, niin että koira saa napata patukan vauhdista. Kun koira tulee jo perusasentoon, palkan siirto vasempaan käteen oikealta takaa. Tarvittaessa pakita hieman, jotta koira joutuu liikkumaan koko kaarroksen. Näin voidaan estää hyppimistä.
Noudoissa perusopetus alkaa matalassa vireessä ja tästä asteittain kierrosten nostaminen. Jos koira puree kapulaa tai tekee muuten väärin, keskeytä! Irrotuksen ja pitämisen välissä on aina tasapaino, joka on yritettävä pitää vakaana. Jos haluat muokata nostamista, tee se läheltä detaljitreeninä. Jos koira syöksyy liikaa kapulalle, kapulan taakse voidaan laittaa este, joka hillitsee menoja. Jos koira törmää kapulan kanssa, voit laittaa kädet väliin, jottei koira törmäisi. Tai voit opettaa sille luopumisen kautta, ettei se saa koskea kapulalla jalkoihin.
Huolehdi, ettei koira koskaan palauta leluakaan huonosti! Kahden pallon leikki auttaa perustreeninä. Mieti millainen palkkaus nostaa leikin kierrokset äärimmilleen. Käytä tätä palkkaa sitten noudoissa! Vauhtia voidaan lisätä myös hetsaamalla koiraa ennen noutoa. Voit myös heittää kapulan lähelle ja pitää koiraa pannasta kiinni. Sitten leikität koiraa ja siirryt sen kanssa kauemmaksi. Koira saa noutaa kapulan, kun leikkiminen on muodostunut niin tärkeäksi, että sen hauskuus ajaa kapulan noudon ohi. Leikki jatkuu, kun koira palauttaa kapulan.
Zetarissa perusajatus on, että koira katsoo eteenpäin. Vahvista palkkion suunnalla. Aluksi vahvistat kaikkea muuta paitsi ohjaajan katsomista. Huonoa seuraamista ei saa hyväksyä tässäkään. Jos koira sotkee asentoja, vahvista stimuluskontrollia käskyttämällä ensin monta helppoa jäävää peräkkäin ja sitten se vaikea. Jos koira tekee virheen, näytä sille oikea suoritustapa. Sitten uudestaan sama ketju, jossa vahvistat eri kohdista muita liikkeitä ja lopuksi vaikea liike. Palkkaa, kun koira osaa vaikeankin ketjussa.
Tunnarissa koiran pitäisi valita oma heti, kun se tulee kohdalle. Palkkaa enemmän ja paremmin nopeista valinnoista kuin tarkastuksista. Jos olet epävarma, mitä koira haistelee (etsiikö vain voimakkainta hajua?), laitan kahden eri liikkurin ja oma kapulasi riviin ja katso, minkä koira valitsee. Kapuloiden keskinäisen etäisyyden kasvattaminen voi auttaa erottelussa. Katso mihin suuntaan koira lähtee kapuloita kiertämään. Tätä kiertämissuuntaa voi sitten vahvistaa. Laita oma kapula usein ensimmäiseksi ja katso reagoiko koira siihen heti. Muista priorisointi: 1. tuo oman, 2. valitsee heti, 3. haistelee tietyssä järjestyksessä. Tunnarin vauhti on aina tasapainoilua erottelutyöskentelyn onnistumisen kanssa. Lähetä koira läheltä ja siirry itse kauemmaksi. Lentävä lihapulla on hyvä palkka tunnariin. Jos koira syöksyy kapuloille, voit laittaa pehmeän esteen tunnarin taakse, nameja tunnarin eteen tai pysäyttää koiran käskyllä ennen kapuloita. Jos koira nussuttaa maata, keskeytä harjoitus ja ohjaa koira oikeaan suoritukseen läheltä. Myöhemmin voit laittaa tunnarien lähelle häiriöhajua. Tarkoituksena olisi, että koira keskittyy vieläkin paremmin haistaessaan häiriöhajun.
Detaljitreeneissä hetsausta vain sen verran, että koiralle saadaan oikea vauhti. Sitten harjoitukseen!
Kakeissa ensin tekniikka, sitten hyppyvaihdot! Etene nopeasti, jotta koira ei jämähdä johonkin vaiheeseen. Kake-koomaa voi estää kolmella tavalla. Ta i –leikki. Lisää liikkeiden voimaa lähiharjoituksilla. Jo lähellä treenaa eri pituisia odotusaikoja. Palkan suunnalla vahvistat liikkeisiin tarvittavaa painonsiirtoa. Seiso-istu –liikkeen opettaminen namista luopumisella, istu-seiso vastaavasti käsitargetilla. Opeta koiralle takajalkojen paikallapito niin, että alkuun opetat sille, että takajalkoihin koskeminen on mukavaa. Myöhemmin, kun koira on löytänyt takatassunsa, voit laittaa vaikka kynän sen varpaiden eteen, jotta se huomaa, milloin vahingossa liikuttaa tassuaan.
Muista arvottaa loppuperusasennot hyvin, jotta ketjun loput vahvistuisivat ja koiran into vain kasvaisi ketjun edetessä.
Kokonaisuustreeneissä yritä havainnoida missä kohden virhe tapahtuu ja vahvista sitten näitä kohtia!
Esineruudussa voidaan vahvistaa esineiden tuomista erikseen. Leiki lelulla. Lopeta leikki ja odota, että koira tarjoaa esineen tuomista. Palkkaa leikillä. Voit myös jatkaa niin, että koiran täytyy tuoda useampi esine ennen leikkiä. Samaa hommaa voi varmasti soveltaa jälkiesineiden ilmaisuun.
Paikallaoloissa voit opettaa koiralle merkin, jonka ennakoi käskysanaa asennonvaihtoon. Arvota maahanmeno ja pa:han nousu niin, että ne ovat voimakkaita! Jos koira liikkuu paikallaolon aikana, reklamoi, mutta älä anna koiran nousta ylös, vaan jatka harjoitusta. "Auts"-sanan ajoitus on tärkeä. Myös avustaja voi antaa reklamaatiosanan, ohjaaja palaa tämän jälkeen piilosta ja näyttää mitä koira juuri menetti. Sitten vain uudestaan ajanlasku alusta. Paikkamakuussakin koiran olisi hyvä katsoa eteenpäin. Ohjaaja voi kiertää koiran taa ja tarkkailla tilannetta siitä. Tällöinkään koira ei saisi katsoa muuta kuin eteensä.
 
Wow! Paljon loistavia ajatuksia ja nyt sitten vain omia suunnitelmia tekemään ja asioita priorisoimaan! !!!