Kevään muutama hassu lämmin päivä on vienyt mehut sekä Ihkusta että minusta. Lämpimällä koiruus vetelöityy täysin ja mun itsetuntoni painuu maan rajaan, kun mikään ei onnistu. Tottisrintamalla on siis hiljaiseloa.

Yritän hyväksyä pörröisen kaverini kaikkine ominaisuuksineen, ja tämä "lämpöherkkyys" keväisin on kyllä hyvin vaikeaa sulatettavaa... Mutta minkäs teen. Toisaalta en kyllä itsekään ole keväisin parhaassa mahdollisessa kuosissa. Odotuksia on aina liikaa, ja liika intoilu väsyttää yllättäin.

Me siis leikimme jälleen, ja tottistelemme olemattoman vähän. Onneksi sentään jäljestys sujuu kivasti, ja siinä intoa piisaa. Vastoinkäymiset jäljellä ovat kohdistuneet lähinnä siihen, että viime viikolla menetin 2 jälkipaalua!!! Ohi kulkeneet ihmiset olivat keränneet molemmat paalut mukaansa, kun olin jättänyt jäljet vanhenemaan!!!! Aaargh! Jatkossa vanheneville jäljille ei siis voi jättää merkkiä... täytyy vain muistaa kohta, mistä jälki alkaa.