Perjantaina pääsin jälleen tamskin tallille häiriötreenaamaan valkkuryhmäläisten treeneihin. Kiitos! Treenit sujuivat hienosti ja Ihku pystyi tekemään hyvin töitä, vaikka paikalla oli "vieraita" koiria ja tilanne oli tavanomaisesta poikkeava. Huomasin, että pienikin oma jännitykseni näkyy Ihkussa epävarmuutena seuraamisessa. Nyt on siis tärkeintä pitää oma päänsä kondiksessa. Jos siinä onnistun, Ihkunkin onnistumisprosentti kasvaa! Kyllä tämä melkoista tiimityötä on!

Olen vahvistellut osa-alueita nyt runsaasti ja homma onkin edennyt hienosti. Toki muutamassa kohden on vielä takkuamista ja parantamista (luoksarin stopit ja kaket), mutta näihinkin on hyvät suunnitelmat valmiiksi mietittynä. Lauantaina treenasimme Marikan kanssa SDP:llä ja huomasin aavistusta litistymisestä Ihkun ilmeessä, kun tein yhtenäisen pätkän, jossa luoksarin viimeinen pätkä + ruutu + hyppynoudon heitto. Nyt täytyy siis muistaa vahvistaa erilaisia kokonaisuuksia, jottei koira sitten kokeissa litisty näiden takia.

Treenit asian tiimolilta ovat sujuneet hyvin. Nyt olen ketjuttanut istumisen + luoksarin + ruutuun lähdön sekä istumisen + luoksarin + ruudun + noudon kapulanheiton ja hienosti koiran ilme on pysynyt hyvänä.

Eilen päätin ryhtyä hommiin oikein toden teolla eli tämän viikon teemana on perusasennon vahvistaminen!

Ja eilisestä saakka olen siis vahvistanut sitä JOKA KERTA, kun koira tulee sivulleni mun seistessä. Ja niinhän se menee, että kun vahvistetiheys nousee, niin alkaa lyytikin kirjoittaan! Jo yhdellä treenillä pa:t nopeutuivat ja myös niiden ilme on ollut hieno. Pelkäsin, että Ihku kyllääntyy liikaan palkkaamiseen, mutta ei se näytä kyllääntyvän, jos vain leikitän sitä kunnolla. Eilen 25 min treenisessio sujui hurjasti leikkien alusta loppuun vain pienen n. 1-2 min paussin kera. Moottori on siis myöskin vahvistunut osaltaan enkä muista, milloin Ihku on väsynyt hommaan ennen mua. 

Kun päättää vahvistaa jotain osa-aluetta joka kerta, huomaa samalla, kuinka hirveän monta kertaa sama toistuu yhdessä treenissä. Olen ollut aikas laiska perusasentojen palkkauksessa eikä siis ihmekään, että ne tuntuvat Ihkusta hieman pakkopullalta. Mutta eilisessä treenissä vahvistuskertoja tuli valehtelematta parikymmentä ja mä yritin siis jopa välttää noita perusasentoja, jotta pääsisin vahvistamaan jotain muutakin. Mutta niinhän se on, että normissa voittajaluokan koesuorituksessa pa otetaan joka liikkeen alkuun ja loppuun ja väleihinkin ja nopeasti laskien VOI:ssa pa otetaan arviolta 25 - 30 kertaa, kun muistaa, että seuraamisen askelissakin se toistuu joka askelluksen jälkeen!!! Heureka, mikä perusoivallus jälleen kerran!

 Elämä voittaa hiljalleen... :)

Olen lukenut tässä talven aikana kaksi jenkkikirjaa koskien jäljestämistä. K9 professional tracking oli aika puuduttava eikä siinä ollut oikeastaan mitään tietoa, kuinka kouluttaa koira jäljelle, mutta siinä oli paljon tietoa siitä, kuinka koira haistaa ja miten sitä on tutkittu ja siltä osin kirja oli varmasti hyödyllinen. Tuon jälkeen kahlasin lähes läpi kirjan Mastering variable surface tracking: the component training approach ja siinä sitten olikin ohjeita eri jälkikaavioiden suhteen, mutta kovin vähän siinäkin, kuinka opetat jäljestämistä! Ei siis olleet kovin helmiä kumpikaan kirja, mutta nyt yritän soveltaa niistä saatua tietoa kuitenkin.

Tein siis tänään n. 90 askeleen jäljen edessämme olevalle tielle, niin, että jälki alkoi pihasta ja kääntyi 2. esineellä tielle.  Alussa natural menua maassa muutama kappale. Yhteensä 10 esinettä. Pakkasta -3C, ei juuri tuulta. Jälki vanheni 45 min, jona aikana kävin Ihkun kanssa juoksemassa.

Vaihdoin lenkin jälkeen Ihkun remelit ja vein sen aloituskohtaan. Poju oli aika yllättyneen näköinen, mutta lähti hienosti jäljelle. Jäljestettyään 4-5 askelta iski epävarmuus koko hommasta, mutta se onneksi näki edessään olevan esineen ja jatkoi sitten nenä maassa esineelle. 2. esineelle jäljestys meni jo pelkällä nenällä, mutta koira yritti ilmaista esineen jo puolimatkassa. Kulma oli tosi vaikea, mutta etsimisen jälkeen oikea suunta löytyi ja tämän jälkeen Ihku alkoi näyttää jo tosi varmalta. Se kulki askel askeleelta ja ilmaisi esineet vauhdikkaasti. 9. esine oli hautautunut maahan, kun auto oli ajanut sen yli, mutta se ei Ihkua hidastanut ja loppukin jatkui hienosti askel askeleelta, vaikka askelia ei näkynyt auton renkaan jälkien vuoksi. Wow! En olisi ikinä uskonut!!!

Näin olemme siis aloittaneet clean scent -työskentelyn ja tässähän onkin nyt talveksi hommaa ja virikettä tokottelujen oheksi.

Muistot ja rakkaus ovat ikuista!

Näin kauniin sanoin Heidi lohdutti ja se on kyllä totta! Olen kyllä ollut onnellisessa asemassa, kun olen saanut viettää yli 13 vuotta elämästäni noin ihanan koiran kanssa kuin mitä Ursula oli. Ja sitä tunnetta ei poista mikään...

Eli elämä jatkuu ja ei muuta kuin kohti uusia vastoinkäymisiä! ;) Niin Ulda olisi halunnut!!! Pupu...

Ursula-rakkain nukkui eilen ikiuneen. Ikävä on hirveä.

Se oli vielä tiistaina loistokunnossa - oltiin pitkällä metsälenkillä ja leikittiin sen jälkeen. Mummo kaahasi geelipallon perässä ja haukkua louskutti, oli onnellinen ja kaikkea.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä heräsin kolmen aikaan sen puklatessa ruokansa. Mummo oli ok-kunnossa, joten jatkoimme unia. Sitten heräsin samaan uudestaan 04.49 ja sen jälkeen kaikki olikin toisin. Ressu ei pysynyt jaloillaan. Sillä oli valtava kiertohuimaus ja nystagmus, pää vinossa, pahoinvointia... Aamun tunnit olivat pitkät. Kiitos Marika, Salla ja Päivi tuesta noina aamun pitkinä hetkinä. Vaikka Ulda oli selkeästi huonossa kunnossa, se ei näyttänyt kuitenkaan tuskaiselta. Oli vain selkeän hämmentynyt, jotta miksi maailma pyörii näin vinhasti...

Riikka järjesti meille pika-ajan Hakametsän eläinlääkäriasemalle, jossa Uldan olo hieman helpottui lähinnä pahoinvointilääkkeen myötä. Seurasimme tilannetta sen päivän, ja koska jalat eivät vain kantaneet eikä nystagmuskaan loppunut, päästimme Uldan ikiuneen 15.30. Kiitos Riikka, kiitos Pirjo ja kiitos Veera! Teitte Uldan lähdöstä rauhallisen ja onnellisen. Häntä heilui rauhoittavasti lähes loppuun saakka ja korvat menivät tötterölle aina, kun Ulda kuuli, että sille puhutaan. En usko, että se kauheasti kärsi enää tuon päivän odotuksen aikana. En vain voinut laittaa sitä pois ilman, että annoimme palautumiselle vielä mahdollisuuden.

Kiitos kaikille myötäeläjille. Ulda on nyt vapaa ja onnellinen... Kirmaa yhdessä Veeran ja vanhojen ystävien kanssa...

Huomenna olis ilmottautuminen Tamskin tokoon helmikuulle... Mietityttää, mitä teen. Ihku on liikkeiden suhteen ihan kohtuu varmalla pohjalla, mutta tuo henkinen puoli on vielä heikoissa.

Mä olen ajatellut, että kyseessä on halliahdistus, mutta ei se taida yksin sityä olla. Mehän on käyty nyt paljon treenaamassa eri halleissa ja homma toimii niissä hyvin. Perjanbtaina olin lisäksi Salon koirahallissa ja sielläkin Ihku toimi ihan kiitettävästi, vaikka paikka oli ihan uusi. Toki mulla meni aluksi aikaa kontaktin vahvistamiseen namilla eikä koira ihan heti ollut valmis leikkimään, mutta hetken uurastuksen jälkeen se toimi kuitenkin hienosti.

Eilen kävin katsomassa toko-karsintoja SDP-hallilla. Ihku oli mukana koetunnelmaa haistelemassa. Ja se sai lähes kooman... Alkuun se oli aika rento ja söi namppaa hyvin ja tarjosi tekemisiä, mutta kun yksi tuijotus jonkun vieraan uroksen kanssa pääsi yllättämään (kesto ehkä 1-2 s) ja jouduin siitä kieltämään (mitä koira hyvin totteli), alkoi koomailu eli tarjoaminen väheni eikä namikaan oikein kelvannut eikä ainakaan leikkimisestä hallissa tullut mitään... Auuuh! Vein koissun pihalle, jossa ei ollut onneksi juuri ketään ja siinä aikani sitä namittelin. Kun tarjoamista alkoi ilmaantua, otin vinkupallot esiin ja aloitin niillä leikin ja aikamoisen innostamisen jälkeen Ihku lähti kuin lähtikin leikkiin mukaan. Siitä hiukan seuruuta ja taas leikkiä ja lopuksi kaket, joissa ihan 1. siirto ja tästä ruoka. Sit taas autoon huiliin.

Kun tarkkailin tuota koiraa, tulin nyt siihen tulokseen, että ei ne hallit vaan noi vieraat koirat! Ihku ihan selvästi pelkää, on hiukan varuillaan eikä voi siksi leikkiä tai keskittyä oikein mihinkään muuhunkaan. No ihan luonnollistahan tämä, jos ahdistaa! Salossa treenit sujuivat hyvin, sillä juuri siinä kohtaa hallissa taisi olla vain kaksi muuta koiraa ja nämäkin kaukana ja sermin takana. Omissa treeneissä homma sujuu, siellä siellä kaikki koirat ovat tuttuja ainakin jotenkin.

Ei auta siis muu kuin ruveta harjoittelemaan! Tänään kävin taas SDP-hallilla, kun siellä oli agi-kisat. En ahnehtinut liikaa, vaan vein koiran viereisen kiinteistön pihalle, kauas muista koirista ja leikitin sitä siellä. Sieltä se näki muita koiria, mutta etäisyys oli niin suuri, että pokka piti ja leikkiminen onnistui. Siirtyessääni toiseen leikkipaikkaan kuljin välin namittaen koiraa tiiviisti ja sitten taas leikkiin. Ja tästä taas namittaen autoon. Huh! Rankkaa oli meille molemmille, mutta uskon, että näin tämä voi onnistua. Sinänsä hauskaa, että voin ihan seurata tilannetta omien tuntemusten kautta, sillä mua hävettää hillua näin julkisesti, mikä aiheuttaa mulle painetta, mutta tunne vähenee aina onnistuneen leikin jälkeen... ja kun tämä tuntuu mustakin tältä, tyydyn pieniin edistysaskeliin, enkä edes kuvittele ryntääväni heti halliin sisälle keskellä härdelliä!

Näitä täytyy nyt sitten työstää seuraavat 6 vkoa, jos mielin tulosta helmikuun kokeesta. Rajattu aika on hyvä senkin suhteen, että tulee tehtyä asialle jotain, ja jos tämä ei tällä parane, niin sitten täytyy taas ruveta pohtimaan muita ratkaisumalleja! Oppiminen on ihanaa... mutta raskasta!!!

Perjantaina kävin tutustumassa Salossa wörkkerikelpeihin Nallikalliolaisten ja Kelmien aksapäivässä. Ja voi jehna, kun ne oli aikas hienoja otuksia! Kiitos hurjasti myös kaikille mukaville ihmisille hienojen koirien esittelystä!

Ja kaiken lisäksi sain pikkaisen tokotella Ihkun kanssa ruokiksen aikana, ja mikäs sen parempaa treeniä pikkuporoselle! Ihana päivä!

Vuosi meni tosi nopeasti. Aika tuntuu kuluvan sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulen... Mutta täytyy vain yrittää pysyä kyydissä... ;)

Koirapuolella viime vuosi oli ainakin canis tempus -treenikalenterin mukaan nousujohteinen.

Viime keväällä Ursula oli hiukan maassa ja vanheni silmissä Veeran edellissyksyn poismenon jälkeen. Tässä viime syksyn aikana sen vanheneminen on kuitenkin saavuttanut jonkinlaisen plateau-vaiheen ja mummo näyttää onnellisen seesteiseltä. Se viipottaa lenkillä jälleen edellä ja leikkii riehakkaasti, kun vain mahdollisuuden saa... tai lähinnä se haukkuu käheällä äänellään ja juoksuttaa mua palvelemaan itseään! Mutta soma se on ja aika kivassa kunnossa noin kohtapuolin 14-v koiraksi! Ja iltaisin se mammuu mun vieressä luuarsenaaliaan vahtien...

Ihkun kanssa viime keväänä oli valtavasti motivaatio-ongelmia ja kevään tullen tämä kärjistyi siihen, että aloitin agilityn ja jätin toko-treenailun odottelemaan aikoja parempia. Jäljestimme kauheasti viime kesän aikana ja siinä tapahtuikin läpimurto. Mä opin niin paljon ja Ihkukin näytti innostuvan, vaikka aina ajoittain käytiin toki aallonpohjilla tuossakin. Syyskuussa FH1-titteli kehnolla esineilmaisulla oli kyllä edelleen ihmetystä aiheuttava tulos! Ihanaa!

Agilityn lopetin, kun tajusin, että siinä pitäisi päästä eteenpäin ja toisaalta huomasin, että tavoitteet mölliagilityn suhteen oli saavutettu. Agilitytreenauksen avulla löytyi sitä rentoutta ja hauskanpitoa, mitä olin motivaatio-ongelmien myötä etsinyt! Ja ihan oikeasti motivaatio onkin pysynyt nyt kohdillaan siitä saakka, kun siirryimme taas tokon treenailuun syyskuussa! Toki pieniä uskonpuutteita on tullut molemmille, mutta ne eivät ole kuitenkaan toistuneet seuraavissa treeneissä vaan nyt sekä koiralla että mulla on hauskaa ja mukavaa lähes aina, kun treenaamme! Ja tämä onkin varmasti tärkein saavutus vuoden 2011 aikana!

Tokossa korkkasimme voittajaluokan, mutta taidot eivät vielä riittäneet siirtotulokseen. Seuraava yritys on toivottavasti helmikuussa ja elän toivossa, että silloin onnistuisimme! EVL-liikkeiden treenaus on aloitettu iloisin mielin ja merkit ja ohjatut alkavat olla ihan kivalla alulla ja ennen kaikkea niissä on oikea tekemisen tunnelma! Idari alkaa olla jo aika varmalla pohjalla ja paikkaistumisen Ihku onkin töpännyt muistaakseni vain kerran koko elämänsä aikana. Eli toiveissa on, että toukokuussa pääsisimme myös jo kuninkuusluokkaan taitoja testaamaan!

Olen perehtynyt ominaishajujäljestämiseen kirjallisuuden avulla ja keväämmällä tämäkin otetaan varmasti treenikuvioon FH-jäljen perusteiden parantamista silmällä pitäen. Syksyllä 2012 tavoitteena olisi päästä FH2-jäljelle kokeilemaan, mutta katsotaan nyt kuinka treeni sujuu. Voipi olla, että tuo on kuitenkin vielä liian iso pala haukattavaksi, joten sen suhteen en aio ottaa stressiä.

Pentukuume kasvaa hiljalleen ja tutustuminen australian workin kelpeihin jatkuu! Haaveena olisi, jos sellaisen saisi omaksi vaikka v. 2013 tietämillä. Tai 2014, jos Ursulassa vielä henki pihisee eikä sopivaa pentusta löydy. Kaikki ajallaan, mutta haaveilu on ajoittain ihanaa!

Kiitos kaikille ystäville, koirakavereille ja valmentajille kuluneesta vuodesta ja menestyksellistä alkavaa vuotta kaikille! Suurimmat kiitokset jälleen kerran Sarille ja Marikalle treeniseurasta ja tarkoista silmistä ja etenkin Sarille maailman parhaista neuvoista ja ohjeista, Outille jäljestysvalmennuksesta ja kannustuksesta, Jaanalle ja Tommylle ja kanoille operantista valmennuksesta kaikessa koiraelämässä sekä Päiville Kivimannun kenneliin erityiskiitos tuesta ja onnen hetkien jakamisesta pikku porotusten kanssa vuosien varrella!!!

Mun vuoteni on siinä mielessä erikoinen, että se alkaa 1.1. ja päättyy 24.12. Toki siihen kuuluu syys- ja kevätlukukausi (pitkä kouluhistoria lienee siis opettanut mulle ainakin jotain!). 25.12.- 31.12. on vain välipäivät. Ne eivät kuulu mun aktiiviseen vuoteeni, joten vaikka olen ollut töissä ja nytkin olen, niin siitä huolimatta mulla on löhöolo... Odottelen vain uutta alkavaa ja varmuudella ihanaa vuotta! Hullua!... mutta aika rentouttavaa myös!

24.12. ja 25.12. koirilla oli totaalivapaata. Ne viettivät aaton siskolla ja sunnuntaina ne tylsistyivät kotona, kun kävimme anoppilassa. Maanantaina treenasimme kuitenkin Sarin kanssa Tamskin tallilla, tiistaina tein omat puistotreenit ja eilen olimme tehokkaasti SDP-hallissa. Treenasimme eilen tunnissa niin, että sekä Ihku että Kurt kävivät molemmat 4 kertaa kentällä ja lisäksi vielä lopussa seurauttelimme koissuja yhtä aikaa! Mahtavaa tehokkuutta! Ja siis oikeasti hyvät treenit.

Sisätilatreeneissä olen keskittynyt merkkiin ja ohjattuun noutoon lätkien avulla. Lisäksi olemme tehneet evl-ruutua. Näissä molemmissa tarvitsen vielä Sarin apua, jottei koira jumita merkille. Ja toisaalta myös merkkiä on pitänyt näyttää, jottei koira sinkoa suoraan lätkille tai ruutuun. Mutta kauheasta toistomäärästä huolimatta pieni porokoira on ylittänyt itsensä ja kiitänyt paikasta toiseen tuulispään lailla!

Noutoja olen ottanut reilulla hetsauksella ja ne ovat olleet silleen hienoja. Tunnarissa pohdimme eri tapoja ja toimivinta näyttää olevan, että hetsaan Ihkua hiukan vinkupallolla, sitten rauhotumme ja avustaja vie kapulat. Tämän jälkeen tunnari on ollut aika kiva. Tarkastelu on vähentynyt ja vauhti on kasvanut. Koira näyttää olevan tarpeeksi motivoitunut ja tietää mitä tekee!

Luoksetulojen stoppeja treenasin kotona oikein kunnolla ja hienosti koira suhautteli sekä seisomiset että maahanmenot. Tästä seurasi kuitenkin jarrutusvammat etutassujen yläanturoihin ja vielä tänäänkin Ihku oikein kiljaisi, kun tassuun sattui aamuinen pyyhkiminen. Ressu... Se kyllä on tehnyt treeneissä kaikkensa! Nyt odottelen töppösten paranemista ja sitten vasta seuraavat luoksetuloharjoitukset eikä enää hiekkakentällä!

Seuraamisen asenne on kohdallaan. Tekniikassa olisi varmasti parantamista, mutta mä en kykene vielä henkisesti edes ajattelemaan moista. Mä kiristyn niin nopeasti ja sit katoaa seuraamisesta kaikki hauskuun. Nyt mennään vain ja pidetään kivaa!

Idarissa Ihku tuijottaa kiihkeästi edessä olevaa lelua eikä vilkaisekaan mua, kun kierrän sen. Upeeta! Tota en ole mitenkään tarkoituksella vahvistanut, mutta näemmä jotain saa aina joskus kaupan päällekin. Asennoissa on vielä ajoittain epävarmuutta. Lähinnä istuminen ja seisominen sotkeentuvat. Kovassa vietissä onvälillä vaikea keskittyä, mutta ei sen niin väliä. Sit tehdään vain uudestaa! Pääasia on hauskanpito.

Kakeissa olen myös hakenut ilmettä potimalla palkkaa Ihkulle ja nopeuttamalla vaihtoja. Tekniikka uhkaa hajota aina välillä, mutta ainakin toistaiseksi se on myös saatu korjattua. Uskon, että tekniikka kyllä löytyy vielä, kun ensin tehdään mielentila oikeasti hyväksi.

Jos Ihku ottaa häiriötä jostain ja unohtaa mut, olen nyt yrittänyt vain keskeyyttää sen ja palkinnut heti mun kuuntelemisesta vinhalla leikillä. Toki on riski, että koira ketjuttaa tämän, mutta en jaksa nyt välittää asiasta. Jos vain olen tylsänä hiljaa, se ei kuuna päivänä kiinnostu musta. Ja jos suutun, ei se tilanne kyllä silläkään helpota!

Ihku on IHANA!

Treenejä ei ole unohdettu, vaikka näin joulukiireiden alla olenkin jättänyt tavoitteellista funtsaamista vähemmälle... ;) Olen lenkitellyt koiria ja treenailu on hoidettu pääosin siinä sivussa lasten leikkikenttien kupeessa. Toki viikonloppuna oli SDP- ja maneesitreenit.

Itse asiassa mulla tuli viikonloppuna viivästetty masennuskohtaus johtuen epäonnistuneesta kokeesta... Niisk! Olin jo maani myydä ja lahjoittamassa koiran vähemmistöille, mutta Sari tsemppas mua taas maanantaina, kun kävimme Tamskin tallilla reenuuttamassa ja niin se aurinko alkoi paistaa taas risukasaan. Päivä kerrallaan ja matkasta nauttien... ;)

Tässä vajaan parin viikon aikana Ihku on oppinut merkin aika hienosti ja myös ohjatun lätkille menosta on vahvasti hajua. Toki koira on vielä epävarma ja meinaa jumittua merkille ja toisinaan se sinkoilee suoraan lätkille. Asenne on kuitenkin kohdillaan ja se on pääasia.

Luoksetulon maahanmenon perustyöstäminen on myös kuvioissa. Teen sitä ihan lyhyeltä matkalta ja käytän käsimerkkiä vielä apuna, jotta saan nopeutettua pysäystä. Ihkuhan osaa tän ketjussa luoksetulon stopin jälkeen, mutta erillisenä liikkeenä koira on ihan kuutamolla ja matka venyy. Täytyy siis työstää taas perusteita, sillä en usko, että ketju pysyy vakiona loputomiin, jos koira ei oikeasti osaa sen kaikkia osa-aluita.

Zeta ja seuraamiset menevät kivasti pihatreeneissä. Ruutu ja noudot ovat olleet lähinnä sisätreeniaiheina, sillä liukas ja luminen maa on vähentänyt mun treenihaluja niiden suhteen ja kaikenlisäksi tarvitsen apuja sekä ruudussa että tunnarissa. Ruutun evl-tapaan sujuu, jos lähetän Ihkun ilman merkkiä. Merkin kanssa koira käy epävarmaksi eikä meinaa irrota merkiltä millään ellei avustaja sitä hieman rohkaise. Pupu. Se on niin herkkis, jos asiat ei ole täysin tuttuja!

Mutta huomenna on joulu ja maa näyttää ainakin toistaiseksi ihanan valkoiselta! aion nauttia siitä niin kauan kuin sitä kestää! Ja huom! Tänään päivä on jo hitusen pidempi kuin eilen! Elämä on siis toivoa täynnä!

Hyvää joulua kaikelle kansalle ja eläinkunnalle!

Voittajaluokan räpellyskokeemme ;) jälkeen palauttelin noudot oikealle tunnetasolle ja tunnarissa vahvistin nopeaa oman kapulan valintaa. Parissa päivässä noutoihin palasi hurja vauhti ja varmuus (häiriöttömissä olosuhteissa) ja tunnarin tarkastelu loppui. Olis pitänyt vain uskaltaa hajottaa toi tunnari ennen kokeita!

Maanantaina aloitin merkkitereenin ja nyt Ihku osaa sen jo aika hienosti = paremmin kuin mun vanhat koirat osas sitä ikinä! Operantista ja mahd. paljon sheippaamalla opetettua koiraa on kyllä nopea viedä eteenpäin! Ja niin mukavaa!

Merkin lisäksi olen alkanut opetaa oikealle ja vasemmalle kääntymistä merkiltä. Nyt lätkät ovat sivulla 5m päässä ja hyvin näyttävät löytyvän. Oikealle liike on selvästi vaikeampi, mutta ainakin toistaiseksi käännökset lähtevät oikeisiin suuntiin. En ole siis vielä laittanut koraa erottelemaan käskyjä vaan opetan vasta erillisinä liikeratoja, joita ohjattuun noutoon sitten tarvitaan. Ulkona liukkaus vain haittaa ja hidastaa tätä treenausta! Grrr...

Zeta-treenit on myös aloitettu ja tässä olen käyttänyt takaisin päin ketjutusta. Eilen tehtiin MIS, tänä aamuna ISM. Hiukan koira sotkee seisomista ja istumista, mutta maahanmeno on varma. Kyllä se siitä hiljalleen. Mulla on eri käskyt aina eri seuraamisiin ja tämä on oikein hyvä vaihe opetella niitä itsekin! Yllättävän paljon täytyy keskittyä, jotta sanon oikean sanan. :) Hyvä, että täytyy itsekin jotain harjoitella.

Sisätreeneissä olen antanut Ihkun tarjota eri toimintoja ja olen palkannut sen aina kertaalleen yhdestä tempusta. Tämän aamun saldo oli 9 eri temppua. Koira alkaa hiljalleen tajuta, mitä kaikkea se voi tehdä, mutta aina välillä se meinaa turhautua, kun ei keksi mitään uutta... Tänä aamuna repertuaariin kuului siis maahanmeno edessä, maasta seisominen, tännetulo, sivulle siirtyminen, sivusta eteentulo, sivulla maahanmeno, kohteen luo meneminen (Uldan tyhjä ruokakippo), kohteen nostaminen (samaisen metallikipon nostaminen) ja takaakierto pienellä avustuksella. :) Hauskaa!

Lauantaina debytoimme Ihkun kanssa siis voittajaluokassa ja se oli kyllä aika ihanaa, vaikka siirtotulosta emme saaneetkaan. Loppupisteet siis surkeat 215 ja III-palkinto, mutta siitä huolimatta olin tosi onnellinen! Sari & Kurt nappasivat luokkavoiton huikealla 300p saldolla! Mieletöntä! Meillä on superetreenikamut!!!

Eli kokeet siis SDP-hallissa ja tuomarina Juha Kurtti. Me aloitimme.

Paikkamakuu meni loistavasti. Alussa lievää haistelua ja kerran oli siirtänyt etutassuja. Mutta koira oli hienossa vireessä ja seurasi nätisti pois kehästä! 10!

Menin kehään sillä ajatuksella, että tämä koe on joka tapauksessa meidän ensimmäinen voittajaluokan kokeemme ja siitä pitää nauttia täysin siemauksin! Ja mä nautin! Toki mua jännitti alussa, mutta jännitys väheni liike liikkeeltä ja koirakin tuntui aika hyvältä. Mieletön fiilari!

Eli kehäänmeno ok. Seuruun alussa Ihku ei ottanut kontaktia, joten jouduin vain lähtemään liikkeelle. Seuraaminen ok. HIeman hitailua perusasennoissa, mutta Ihku ei väistänyt seinää, vaikka meidät ohjattiin tosi lähelle! Ihanaa! Kaavio oli tosi helppo ja lyhyt. Onneksi. Tästä 9!

Istuminen meni ikävästi seisomiseksi, mutta seisomisena se oli hieno... ;) 0!

Luoksetulon alussa hieman koiran virittelyä ja liike sujui hienosti, mutta viimeisessä pätkässä hieman hitaampi vauhti ja hieman hidas pa:n otto. Tästä 8,5! Mutta stopit olivat oikeasti tosi hienot! Jesh!

Ruutu 10! Se OLI HIENO!

Hyppynouto. 9,5! Hieman hitailua nostossa...

Metalli 5! Auuuts! Ihku hädin tusklin kykeni nostamaan kapulan... mä jo virkoin Kurtille, että jätetään tähän, just kun koira tuskaisesti sai kapulan ylös ja palautti sen sit ravaten... Noloa...

Tunnarissa hyvät meno- & paluuvauhdit, mutta koira tarkasti rivistön kolmesti ennen kuinotti omansa. Epävarmuuttahan on ollut ilmassa viimeisen parin viikon ajan, joten sen mukainen suoritus. Tästä 7!

Mutta sit kaket!!! NOLLA! Ihku ei kyennyt nousemaan seisomaan ja niinpä asennonvaihdoksia ei tullut tarpeeksi tulokseen. Rassu kuormittui siis kuitenkin, vaikka lähtikin kehästä reippaan oloisesti ja näytti ihan tomeralta. Kun juoksimme ulos hallista ja Sari antoi Ihkulle supikoiran palkaksi kuormittuneisuus näkyi eli Ihku ei  ruvennut leikkimään lainkaan. Onneklsi possunkorva kuitenkin kelpasi!

Ja kokonaisvaikutus siis 8.

Mutta mutta... Olen todella onnellinen tästä kokeesta! Ensinnäkin, mä pystyin kokoamaan itseni ja mulla oli oikeasti kivaa! Koira oli hyvässä fiilarissa eikä ahdistus pistänyt silmiin! Ja se osaa hommat hienosti! Se ei vain ole vielä ihan valmis. Jännä paikka ja kokeet ja kaikki aiheuttivat kuitenkin kuormaa niin, että metalli meni pipariksi ja varmaan kakekooma tuli osin tästä ja osin tuosta tunnarin epävarmuudesta. Liikkeestä istumisen nollaus oli aika puhdas vahinko ja menee vielä mun alkujännityksen piikkiin. Eli jatkamme harjoittelua hyväksi havaitulla tavalla ja häiriöitä tasaisesti lisäten, niin että eiköhän tuo voittaja saada kasaan helmikuun kokeisiin mennessä! Ja ensi viikolla alamme joka tapauksessa treenata merkkiä ja ohjattua noutoa sekä zetaa. Näin on!

Superkiitokset treenikavereille ja kannustajille niin kokeissa kuin muuallakin! Outille erityiskiitos siitä, että käski nauttia ensimmäisestä FH-kokeesta. Sama metodi toimi hyvin nytkin! Sarille kiitoksia ei voi enää edes laskea! Kiitos Marikalle myös! Ja Jaanalle viimeisistä operanteista neuvoista koskien lähellä olo -leikkiä ja paikkamakuita!!!

Itsenäisyyspäivänä kävimme Sarin kanssa kenraaliharjoituksissa Tamskin tallilla. Vieressä oli agi-treenit, joten häiriötä piisasi!

Aloitin Ihkun kanssa jälleen kontaktin vahvistamisella ensin namilla ja sitten lelulla. Tässä ohessa lyhyitä seuruupätkiä, jotka sujuivat hyvällä ilmeellä häiriöistä huolimatta. Ja sit treeniin eli alkuun luoksetulon vauhdin vahvistus ja yksi stoppi, jossa Sari palkkasi taas yllättäin supikoiralla koiran takaa. Sitten ruututreeniä, jossa lätkä apuna, jotta keskusta taas tarkentuisi ennen kokeita.

Tauon jälkeen vahvistin hyppyä antamalla koiran tarjota hyppimistä ihan ittekseen ja palkkaamalla tästä wubballa. Sit muutama kapulan nosto sekä puulla että metskulla ja kun nämä sujuivat hyvin, otin myös kisamaisen hyppynoudon, jossa palkka hienosta takaisinhypystä. Näyttää siltä, että hyppyongelma on mahdollisesti ohitettu! Tunnarissa oli jälleen tarkastelua ja suurta epävarmuutta ilmassa, mutta oma löytyi. Tämän jälkeen vielä kakejen asenteen vahvistus ennen ensimmäistä käskyä ja siitä vapautus takana olevalle ruoalle.

Aivan lopuksi vahvistelin tunnaria vielä 4-5 kertaa ihan läheltä ja siihenkin alkoi tulla varmuutta. Hyvä Ihku!

Nyt loppuviikko vain leikkien ja omaa päätä kasaten! kiitos Sari seurasta jälleen kerran!

Olimme kana-areena-treenien jälkeen kotona 10 tuntia ja sit taas uusiin treeneihin! Ihku-raukka!

Koira oli ihan poikki, kun aloitimme ja mä jo säikähdin, etten saa sitä millään innostumaan, mutta kyllä se innostui ja treenit sujuivat hyvin. Vahvistelin edellisen illan treenien perusteella pikkuasioita. Luoksarin palautushypyssä tais olla taas hiukan ongelmaa ja tunnari meni väärin... Tiedä mitä näistä sitten seuraa... Mutta kokonaisuuteen olin tyytyväinen.

Kotiin päästyämme Ihku oli ihan naatti.... seisoi kuin muuli eteisessä eikä jaksanut juosta yläkertaan pehmolelun raatoja uusintatappamaan niin kuin normisti... Onneksi se normaalistui saatuaan hieman unta kaaliin ja illalla se oli jo oma itsensä.

Sunnuntaiehtoolla sitten viikonlopun kolmas rutistus maneesilla. Olin suunnitellut ihan hyvät treenit joo, mutta toteutus oli huono... Tyhmä minä! En malttanut totuttaa Ihku tarpeeksi häiriöihin ja niinpä noudon palautus meni taas esteen kiertämisellä... ja tunnarissa oli vaikeuksia, kuten kakeissakin...

Ja sitten... Heidi ja Aron tulivat takaamme maneesiin ja huomasin vain, että Ihku murahti Aronille. Mulla napsahti alle sadasosasekunnin ja kävin koiran kimppuun ja raahasin sen autoon niskapersotteella... Ja se siitä treenistä... ainakin melkein. Myöhemmin mietittyäni havaitsin, että mun reaktioni oli kyllä hieman liioiteltua ja Ihkun kannalta epäreilua. En nähnyt mitä tapahtui ennen kuin Ihku murisi. Todennäköisesti Aron nosti karvojaan ja siten provosoi Ihkua. Periaatteessa tuo yksi murahdus voi päästä kenen tahansa suusta yllättävässä tilanteessa... köniin saaminen sen takia oli siis hiukan paljon. Jatkossa mun täytyy yrittää vahtia tilannetta niin, ettei moisia ylläreitä tule.... mutta taphtunutta ei saa taaskaan poistettua. Pakko vain jatkaa eteenpäin!

No rauhoituttuani hain Ihkun paikkamakuuseen, jonka varmistin olemalla koiran edessä ja pitämällä sen hihnassa. Ihku käyttäytyi hienosti, vaikka molemmin puolin makasin vieraat urokset (molemmat tosin pallittomia). Se myös palkittui ihan kohtuudella. Supikoiravedossa ote oli kuitenkin hieman heikko, joten ihan rento tuo tilanne ei ollut.

Lopputreeniajan Ihku odotteli maneesin päädyssä ja ihan lopussa otin kontaktin vahvistamista, kun Heidi ja Aron treenasivat omiaan. Ihku reagoi hienosti. Se piti kiinteän katsekontaktin, vaikka maneesin toisesta päästä kuului useasti uhkaavaa murinaa. Hyvä Ihku! Kyllä me tästä selvitään!

Ja lopuksi vielä Pian tekemä tunnari, joka sujui hienosti.

Illalla kotosalla Ihku tuli sovittelevasti pyörimään syliini, mutta kyllä matsi oli sille rankka kokemus, sillä sen oli pakko murista hiukan Mikolle, joka tuli mukaan koiraa paijaamaan. Ja purressaan mua leikin ohessa, purut olivat puhtaaksi leikiksi hieman liian rajuja ja koiran ilme hiukan liian kireä... Mutta onneksi aamu toi mukanaan uuden paremman mielen ja tänä aamuna treenit sujuivat jo hienosti ilman minkäänlaista kireyttä. :)

Ei oo helppoo!

Perjantaina treenasimme Tinin ja Sarin kanssa kana-areenalla.

Ihku oli aikas kiva! Sen asenne oli nyt kohdallaan. Aivan alkuun hyvin vähäistä maan haistelua, mutta sekin loppui, kun kielsin ja vahvistin muutaman kerran kontaktista. Hallin perällä oleva peili aiheutti Ipanalle pienimuoisen p...halvauksen, mutta selvisimme siitäkin muutamalla haukahduksella ja kumealla murinalla. Höpö!

Itse treeni sujui kivasti muutamia pikkuvirheitä lukuunottamatta. Kimppapaikkamakuu Darran vieressä oli Ihkusta pelottavaa ja koira oli silminnähden huojentunut, kun palasimme piilosta. Se ei tohtinut katsoa Darraan päinkään ja hyvä näin. Muuten treeni sujui hienosti, mutta hyppynoudon paluussa Ihku päätti kiertää esteen. Outo paikka ja ilmeisesti taas liian vähän tämän treenaamista...

Mutta kiitos hyvästä treenistä!

Paras todiste seuraamisen asenteen korjaantumisesta ilmaantui tänään, kun Ihku rupesi tarjoamaan seuraamista aamulenkillä! :) Siitä on pitkä aika, kun tällaista viimeksi tapahtui! Ihanaa, että kuitenkin taas!

Eli tämä pitäisi nyt muistaa: Aina, kun tulee ongelmia motivaation kanssa, pitäisi paloitella asiat pienemmiksi ja vahvistaa toivottua käytöstä enemmän ja taajempaan!

Ohituksetkin sujuvat nyt aika kivasti. Toki se on jännää edelleen, mutta kun yhdistin katsekontaktiin jännittävästä kohteesta poispäin kääntymisen palkkauksen ajaksi, tapahtui jokin suuri muutos. En olisi uskonut, että poispäin kääntymisen merkitys on niin suuri, mutta näköjään se on! Eli jos vain vahvistan katsekontaktia ja jatkan eteenpäin kohden vierasta koiraa, Ihku suoriutuu ohituksesta paljon huonommin, kuin silloin, kun käännyn kohteesta hetkeksi poispäin ja palaan sitten alkuperäiseen suuntaan uudestaan. Olenhan minä tätä monesta paikasta lukenut, mutten ole pitänyt sitä niin kovin merkittävänä!

Kaikkee sitä oppii kun vanhaksi elää. :)

Eiliset maneesitreenit sujuivat kivasti, vaikka mua ahdistikin aivan hirveästi, kun aloitettiin!!! Seuraamiskummitus istuu olalla ja kisat lähenee! Auuuuh! On niin hirveän vaikeaa pitää päänsä kylmänä ja rauhallisena ja olla miettimättä, että seuraaminen sujuu aina 2-3m kerrallaan ja kahden viikon kuluttua täytyisi suorittaa voi-kaavio ja kaikki liikkeet siihen peräään...... Auuuuh!!!!!

Mutta eilisestä siis. Ihku odotteli koko treeniajan maneesin seinässä ja otin sen siitä aina hommiin. Alkuun aina n. minuutin kontaktinaksuttelua namilla, ja kun koira näytti hyvältä, niin hommiin. Eli seuraamista hyvällä ilmeellä aina muutama hassu askel kerrallaan ja koira tauolle ennen kuin se ehti saada tarpeekseen. Käytännössä siis 5 lyhyttä pätkää ja tauko. Ja tämä näytti toimivat, sillä kontaksti ja ilme pysyivät hyvinä.

Luoksetulossa vahvistin stoppia avustajan takapalkalla. Tämä oli taas tehokasta. Noudoissa Ihkulle iski akuutti metalliahdistus, mutta tähän vaikutti varmasti se, että aiemmin päivällä yritin parantaa hiukan otetta metallikapulaan ja sehän oli liian vaikeaa. Noo... tekevälle sattuu. En nyt jaksa huolestus tästä vaan jatkamme nostojen vahvistusta entiseen tapaan. Noutokoomien määrä on kuitenkin vähentynyt huimasti, kun hyville nostoille on tullut massaa.

Paikkamakuussa Ihkulla taas levottomuutta tassuissa, mutta yritän vahvistaa tassujen liikkumattomuutta taas hieman enemmän. Ja makuullemenoasentoa täytyy hieman fiksata taas. Nyt koira lojahtaa maahan  niin, että sen etutassut ovat kääntyneet mua kohden ja mahdotontahan sellaisessa asennossa on pitkään olla! Eli palkan suuntaa vasemmalle, niin hyvä tulee.

Kiitos taas koko porukalle hyvistä treeneistä! Ja superkiitos Sarille tiukasta valmennuksesta!!! :)

Seuraamisen intensiteetti on todella parantunut tiuhan vahvistamisen vuoksi ja tämä kestää nyt myös hieman pidemmät pätkät hyvällä ilmeellä. Nyt yritän olla testaamatta seuraamista liikaa!

Mutta tämän viikon ongelmaksi on muodostunut liikkeestä istuminen. Kun teen tiuhaan tahtiin jättöjä, koira istuu aina hienosti, mutta sitten kun päätän, että teen hieman pidemmälle, sesse jää seisomaan! Auuuh! Se on taas ottanut vihjeeksi jonkin mun liikkeen eikä sanaa! Tämä on tapahtunut joskus ennenkin... Nyt täytyy siis keskittyä omaan suoraan kävelyyn ja pyytää vaikka avustajaa naksuttamaan oikeasta asennosta!

Noudoissa on ollut pientä taukoa, sillä ne pelottaa mua! Siis taas pelko epäonnistumisesta on kasvattanut kynsiään. Mutta tänään aion olla rohkea ja ottaa kapulat mukaan, josko Ihku sittenkin osaisi!

Onneksi muut liikkeet vaikuttavat olevan suht koht kasassa. Toki aina hiomista löytyy, mutta pääosin ne sujuvat koeohjeen mukaisesti. On niin tosi vaikea treenata, kun treenattavia asioita on niin paljon ja aina pitäisi kaikista ehtiö joitain osa-aluita vahvistaa ja kokonaisuuksiakin pitäisi ylläpitää... ja ennenkaikkea sitä asennetta! Mä alan selvästi olla toko-loman tarpeessa! Joulukuun kokeen jälkeen taitaa sellainen olla tiedossa! :)

Kävin Trainer's Choicen Jaanan luona maanantaina ja tarkoituksena oli katsoa noita paikallapysymisen häiriöhommia. Tässä huomasin ilokseni, että Ihku on oikeasti edennyt tosi nopsasti, nyt kun olen tehnyt harjoituksia.

Mutta... asiat rönsyilivät ja pääsimme suurempaan ongelmaan, eli tuohon seuraamiseen ja ennenkaikkea asenteeseen, millä koira tekee... tai siis aloittaa uuden tekemisen! Tärkeintähän olisi, että koira olisi heti valmis ja innoissaan uuteen suoritukseen, mutta pakko myöntää, että näin ei meillä ihan mennä. Ihku ehtii niin nopsasti vilkaisemaan, mitä ympärillä tapahtuu... ja jos tapahtuu jotain kivaa, niin into yhteiseen tekemiseen toki laskee.

Sain neuvoksi lähellä olo -leikin, jonka tarkoituksena on myös tehdä asioista vähemmän totisia eli, jos ja kun Ihku ottaa lenkillä kontaktia, naksautan ja vaihdan suuntaa / peruutan poispäin koirasta ja palkkaan koissun namilla, jahka se saa mut kiinni. Yksinkertaista ja oikeasti ihan hauskaa, kun en yritäkään jalostaa tuota eteenpäin ja teen sitä vain, kun mua sattuu hotsittamaan.

Samalla huomasin, että tarpeeksi pieni kriteeri ja korkea vahvistetiheys taitavat olla niitä minulta puuttuvia asioita. Nyt pikkutreenisessiot ovat sujuneet ihan ok:sti alusta saakka, kun olen pitänyt näistä huolta eli tehnyt lähellä olo -leikkiä treenin alkuun. Samaan asiaan täytyy kiinnittää huomiota myös leikkitreeneissä.

Olen siirtänyt ruokinnan nyt myös ulos. Treenaan KELLON KANSSA 1min x 3 samoja asioita kuin mitä olen aiemmin tehnyt kotosalla eli paikkamakuuta, askelia, eteen- ja sivulletuloa, maahanmenoa jne. Ja uskomatonta, koira on todella innoissaan eikä ainakaan toistaiseksi ole ottanut mistään häiriötä!!! Ei siis mistään!... toki treenejä on ollut vasta kaksi... ;)

Tällaista. Yksinkertaista. Mutta NIIN vaikeaa! Kiitos Jaana!

Olin päättänyt treenata niin, että onnistumme, ja onnistuimmehan me!

Kaksi ensimmäistä pyörähdystä maneesissa hurjasti leikkien ja jatkuvasti katsekontaktia vahvistaen heti autolta lähtien ja sinne palautukseen saakka. Nämä ihan ok. Pari kertaa Ihku yritti hiukan vilkaista mitä ympärillä tapahtuu, mutta ei sitten ehtinytkään. :)

Paikkamakuu ja -istuminen olivat aika kivoja ja tässä vaiheessa Ihku oli innokkaasti mukana, vaikka lelut olivat piilossa ja täytyi tehdä rauhallisessa temmossa.

Otin loppuun vielä kaksi pikasessiota, joista ensimmäisessä tunnari ja toisessa kaket. Ja tunnari oli ehkä paras, mitä Ihku on ikinä tehnyt! Se singahti käskyn saatuaan eteenpäin, veti liinat kiinni kapuloilla ja haisutteli tarkkaan ja nappasi sit varmasti omansa ja lähti kiihtyvällä laukalla takaisin. Tunnarissa teimme harjoituksen niin, että Salla melkein seisoi Ihkun hännällä. Nyt Ipana rupesi ennakoimaan käskyjä Sallan liikkeen pohjalta, mutta korjasi itse, kun huomasi, ettei se näin mennytkään. Hieno sesse! Nyt ei ollut jumitusta, ei!!!