Viime loppuviikon treenit sujuivat oikealla asenteella ja menivätkin tosi hienosti, mutta eilen mua ahdisti ja se näkyi myös koirassa. Voi jee! Mistä noita paineita aina tulee? Miksi en voi edes viikkoa muistaa omaa asennettani? Ihku-raukka...

Eiliset treenit sujuivat siis päin mäkeä. Koira reagoi taas kaikkeen mahdolliseen nurmikon hajuista lähtien ja kaikki kentän koirat aiheuttivat herpaannusta. Paikallamakuussakin löytyi lonkka-asento ja koira näytti (mun silmissäni...) tylsistyneeltä... Yritin aikani ja lähdin sitten harkkaamaan käytännön BH-kaupunkiosuutta Linnainmaalle. Hyvä niin...

Treenien jälkeen kitkin villiintynyttä puutarhaamme ja pyörin itsesäälissä. Jätin Ihkun kuitenkin rauhaan ja se auttoi. Hetken päästä poju tuli supisemaan korvaani ja hakemaan mua leikkimään ja oli kaikinpuolin taas oma itsensä.

Kävimme Tammelassa toisissa BH-harkoissa ja nämäkin sujuivat hyvin ja illalla poropoika taas temmelsi sylissäni yrittäessäni katsella sen ohi telkkaria. Muru!

Asennetta tämä siis vain vaatii. Voi kun osaisin... ja edes ihan vähän oppisin sitä lisää...